On torstai-aamu, etsin neuvolakortin ja katon monelta on aika, ai hitto, se on vasta huomenna. Menen neuvolaan silti. Voimat on vähissä, olen kuin eläväkuollut, enemmän muistutin haamua, kuin odottavaa äitiä.
Terkkari ottaa minut sisään, kuuntelee kuinka vointini on romahtanut, olo voimaton, olen jo todella väsynyt ja nälkäinen. Välillä ottaa muita ajanvarauksella sisään ja odotan aulassa. Yritän lukea lehtiä odotellessa. Saan käytyä pissalla ja otettiin paino, useampaan kertaan. Vaakanumerot ei muutu, olen laihtunut. Kaikki ne kilot, jotka olin pari viikkoa aiemmin saanu kerättyä oli tipotiessään. Terkkarilla loppui sairaanhoitajan vo ja keskittyi nyt vain minuun. Kuunneltii sykkeet, hyvät on +135, liikkeet ++, turvotus oli hävinnyt, sokeri -, proteiini 2+, paino -2800g, rr 95/62, p 112. Lähete synnärille käynnistykseen, onhan viikkoja jo rv37+0. Vauva on täysiaikainen, lupa käynnistykseen on jo todella varma. Kaverin isä tuli hakee mut ja heitti lähimmälle juna-asemalle (15km päähän.) Matkalla ihmeteltii, et miks meijän oman kylän juna-asemalta piti juuri tämä juna viedä, kun juuri tällä aikataulun junalla on tarvetta. No hyppäsin junaan ja kohta juna kuuluttikin "seuraavaksi Simpele, next to Simpele." Porukka vetää takkeja päälle, juna kiitää aseman ohi, kuulen nappikuulokkeiden läpi "voi vittu." Voisin kuvitella fiiliksen, kun seuraava pysäkki on Imatra ja sieltä takas on 45km matkaa, eikä siihen aikaa kulje bussia takaspäin. Ei auta kuin odottaa seuraavaa junaa (n. 3h) tai bussia (n. 2h) tai ottaa taksi (n. 80€). Moni varmasti kiittää, et kiitos vr, tätä me kaivattiinkin. Vähemmän julkisia. Pääsen Lappeenrantaan. Kaveri asemalla vastassa, nappaa mun kassit ja vauvan turvakaukalon, matka suuntaa synnärille. Suoraan käyrään. Paperit on keretty lukee ennen ku saavun, joten ensimmäinen kysymys "mitä odotat tältä käynniltä?" "Käynnistystä." Kaveri kattoo vieressä ja kuuntelee, että mitä tapahtuu. Käyrä otettu, vaihdan huonetta, lääkäri tulee moikkaa ja kertoo, että vauva voi hyvin, viikkoja on liian vähän ja on pienikokonen, ei käynnistetä. Saan sokeriliuos tipan ja suolaliuostipan ja niitä sain useamman lopulta en pysyny enää perässä, mut taisin jotain 8-10pss saada ravintotippaa kaiken kaikkiaan. Torstai oli ohi, oksentelu jatkui, vointi heikkeni.
Koitti perjantai, edelleen vaadin käynnistystä, enää en oksentanu, kun vain aamupalan. Ei vieläkään lupaa. Kaveri tuli illalla käymää ja goohlattii keinoja voimistaa omia supistuksia. Paineltii ja hierottii akupunktio pisteitäni, ei muuten oo huuhaata, kyllä voimistu ja käyrälle piirtyi hienoja supistuksia, säännöllisiä. Kello kulkee eteenpäin, alkaa väsyttää, supistukset laantui ja ne niistä, kukkaset haistatin, kun ei mitään muutosta.
Tuli lauantai, lääkäriä en nähny lainkaan. Ei kertaakaan oksentelua, ei kiinteää syömistä lainkaan, vain pelkkää nestettä tipan kanssa, mehuja/mehukeittoja. Kuume lähti nousuun ja vointi huononi entisestään. Edelleen hieron ja painelen akupunktio pisteitä, supistukset voimistuu. Illalla kaveri tulee taas käymää, 'potkii' mut sängystä ylös, lähetään kävelee käytäville ja portaisiin. Lopulta oon nii kipee, et meen pallon kanssa suihkuun. Ei pysty olee mitenkää päin. Sattuu. Itken kivusta. Saan oxynormin nestemäisenä, kun tabletit ei pysyny sisällä ja iv:nä olin jo saanu panadolia ja kankkuun litalginin (en välitä allergiareaktiosta, kuhan joku veisi kivut.) Olo on sekava, lopulta lääke lakkaa vaikuttamasta ja olo on tokkurainen.
Sitten tuli sunnuntai, olin jo todella väsyny ja ei ollu enää lainkaan voimia. Näin lääkärin pikasesti, mut ei sillä ollut aikaa ottaa kuuleviin korviin mun käynnistyspyyntöä. Kaveri tuli taas käymää illemmasta ja vei mut porraskävelylle. Kyyneleitä valui, kipeetä teki. Supisteli. Tilanne pysyi koko ajan samana kohdunsuu 5cm auki, reunat jäljellä. Mä olin jo ihan loppu.
Sitten koitti maanantai. Söin aamupalan (jogurtti, appelsiinimehu ja mehukeitto 👏). Sitten aamukäyrä, todella epäsäännöllisiä supistuksia. Voimat on jo hiipunu. En jaksa enää. Toivoin jo synnytystä tai kuolemaa, molemmat oli oikein hyviä vaihtoehtoja, olin nii väsyny. Sitten huoneeseen tulee lääkäri "tultiin siihen tulokseen, että nyt käynnistetään." Kiitos, vihdoin ja viimein. Sain suun kautta otettavat pillerit. Kätilö kysyi mitä odotan/haluan synnytykseltä. Ehdotin ammetta, se olisi edes kerran kiva kokea. "Jos oksitosiinitippa on, nii sit ei voi kyllä mennä ammeeseen, mutta katsotaan miten tämä etenee." Ja sit kaveri tuli käymää extemporee, pitää mulle hetkeksi seuraa, kun alan olla kipeämpi jo siinä kohtaa ja supistukset alko säännöllistyy ja kipeyty koko ajan enemmän, samaan aikaan vauvan sykkeet kohosi korkeuksiin, eikä nesteytyksestä huolimatta enää laskenut. Siirryttiin saliin hyvin pian. Vauvan päätä rapsuteltiin, aiheutettiin ärsykkeitä, ei reagointia. Kalvot puhki ja päähän pinni, kohdunsuulla ei muutosta ja vauvan sykkeet ei muutu. Kerkeen henkoilla hetken ilokaasua, kun ilmotetaan, et nyt leikkaussaliin. Mua alkaa itkettää, onneks kaveri on mukana, joka on tukena, kun pelko valtaa mut. Kerkeen äidille ja siskoille ilmottaa, et sektioon joudun. Sit olinki jo salissa. Pelottaa. Paniikki meinaa iskeä. Yritän olla rauhallinen. Puudutukset laitetaan selkäytimeen, alkaa itkettää. En itke. Kohta jo kaveri pääsee saliin mun viereen. Yrittää sanoa jotain lohduttavaa, ei pysty. Sitten kuuluu "kaksitoistanollayksi viilto tehty." Odotan, et koska vauva parkasee. Tunnen, et jotain tapahtuu, mut en tiedä mitä, en tunne sitä muuten kuin paineena. Sitten vihdoin kuuluu "onnea, se on poika." Huoneen täytti voimakkaat parkadut, siinä kohtaa mullakin kyyneleet karkas. Itkin äänettömästi. Vauva kuivattiin ja kapaloitiin, sain vauvan viereeni, kaveri piti vauvasta kiinni ja oltii pojan kaa poski poskea vasten. Kaveri lähti pojan ja kätilön kanssa alakertaan, mä jäin kursittavaksi. Taas vauva vietiin, ennen ensi ihokontaktia 😭. Olen kasattuna, mut viedään heräämöön. Pikkuhiljaa alkaa kutina levitä koko kroppaan ja tunto palautuu hitaasti jalkoihin. Kutittaa. Sain histekin, edelleen kutisee, saan iv kutinaa helpottavaa. Kutittaa silti. Odotan et vauvalle tulisi nälkä, saisin vauvan heräämöön, viereeni. Vauva tuodaan heräämöön ensi-imetys 😍. Tästä tää meidän yhteinen taival alkaa ❤. Jalat alkaa toimia, päästää osastolle, mulla kuitenki liikkumakielto päällä. Illemmasta tuli vauvan isäkin kattoo poikaansa. Ja soitettiin videopuhelu vauvan isosisaruksille. Oli kyllä tää raskaus kaikin puolin epämukavin siihen asti, kunnes poitsu oli vierellä, ettei enää ikinä! Never!
Kolme spontaanisti alateitse, kaksi käynnistettyä, joista yksi kiireellinen sektio, niin tähän on hyvä lopettaa omalta osalta.
Kiitän ja kumarran 10vuotta ja yksi päivä siitä se alkoi ja siihen se päättyi. Näin pienen pisteen ultrassa, kohdussani ja sain kokea pahimman pelkoni, sektion, että vauva saadaan hyvävointisena kohdustani. On upeaa olla äiti. Oon saanut kantaa viisi rakasta lastani tähän suureen maailmaan. Nyt on mun vuoro alkaa odottaa mummiutumista seuraavaksi, jos lapset meidän sukuun tulee, niin eihän tässä ole kuin 10vuotta aikaa, kun ensimmäinen lapsenlapsi olisi tulossa 😁.
Terkkari ottaa minut sisään, kuuntelee kuinka vointini on romahtanut, olo voimaton, olen jo todella väsynyt ja nälkäinen. Välillä ottaa muita ajanvarauksella sisään ja odotan aulassa. Yritän lukea lehtiä odotellessa. Saan käytyä pissalla ja otettiin paino, useampaan kertaan. Vaakanumerot ei muutu, olen laihtunut. Kaikki ne kilot, jotka olin pari viikkoa aiemmin saanu kerättyä oli tipotiessään. Terkkarilla loppui sairaanhoitajan vo ja keskittyi nyt vain minuun. Kuunneltii sykkeet, hyvät on +135, liikkeet ++, turvotus oli hävinnyt, sokeri -, proteiini 2+, paino -2800g, rr 95/62, p 112. Lähete synnärille käynnistykseen, onhan viikkoja jo rv37+0. Vauva on täysiaikainen, lupa käynnistykseen on jo todella varma. Kaverin isä tuli hakee mut ja heitti lähimmälle juna-asemalle (15km päähän.) Matkalla ihmeteltii, et miks meijän oman kylän juna-asemalta piti juuri tämä juna viedä, kun juuri tällä aikataulun junalla on tarvetta. No hyppäsin junaan ja kohta juna kuuluttikin "seuraavaksi Simpele, next to Simpele." Porukka vetää takkeja päälle, juna kiitää aseman ohi, kuulen nappikuulokkeiden läpi "voi vittu." Voisin kuvitella fiiliksen, kun seuraava pysäkki on Imatra ja sieltä takas on 45km matkaa, eikä siihen aikaa kulje bussia takaspäin. Ei auta kuin odottaa seuraavaa junaa (n. 3h) tai bussia (n. 2h) tai ottaa taksi (n. 80€). Moni varmasti kiittää, et kiitos vr, tätä me kaivattiinkin. Vähemmän julkisia. Pääsen Lappeenrantaan. Kaveri asemalla vastassa, nappaa mun kassit ja vauvan turvakaukalon, matka suuntaa synnärille. Suoraan käyrään. Paperit on keretty lukee ennen ku saavun, joten ensimmäinen kysymys "mitä odotat tältä käynniltä?" "Käynnistystä." Kaveri kattoo vieressä ja kuuntelee, että mitä tapahtuu. Käyrä otettu, vaihdan huonetta, lääkäri tulee moikkaa ja kertoo, että vauva voi hyvin, viikkoja on liian vähän ja on pienikokonen, ei käynnistetä. Saan sokeriliuos tipan ja suolaliuostipan ja niitä sain useamman lopulta en pysyny enää perässä, mut taisin jotain 8-10pss saada ravintotippaa kaiken kaikkiaan. Torstai oli ohi, oksentelu jatkui, vointi heikkeni.
Koitti perjantai, edelleen vaadin käynnistystä, enää en oksentanu, kun vain aamupalan. Ei vieläkään lupaa. Kaveri tuli illalla käymää ja goohlattii keinoja voimistaa omia supistuksia. Paineltii ja hierottii akupunktio pisteitäni, ei muuten oo huuhaata, kyllä voimistu ja käyrälle piirtyi hienoja supistuksia, säännöllisiä. Kello kulkee eteenpäin, alkaa väsyttää, supistukset laantui ja ne niistä, kukkaset haistatin, kun ei mitään muutosta.
Tuli lauantai, lääkäriä en nähny lainkaan. Ei kertaakaan oksentelua, ei kiinteää syömistä lainkaan, vain pelkkää nestettä tipan kanssa, mehuja/mehukeittoja. Kuume lähti nousuun ja vointi huononi entisestään. Edelleen hieron ja painelen akupunktio pisteitä, supistukset voimistuu. Illalla kaveri tulee taas käymää, 'potkii' mut sängystä ylös, lähetään kävelee käytäville ja portaisiin. Lopulta oon nii kipee, et meen pallon kanssa suihkuun. Ei pysty olee mitenkää päin. Sattuu. Itken kivusta. Saan oxynormin nestemäisenä, kun tabletit ei pysyny sisällä ja iv:nä olin jo saanu panadolia ja kankkuun litalginin (en välitä allergiareaktiosta, kuhan joku veisi kivut.) Olo on sekava, lopulta lääke lakkaa vaikuttamasta ja olo on tokkurainen.
Sitten tuli sunnuntai, olin jo todella väsyny ja ei ollu enää lainkaan voimia. Näin lääkärin pikasesti, mut ei sillä ollut aikaa ottaa kuuleviin korviin mun käynnistyspyyntöä. Kaveri tuli taas käymää illemmasta ja vei mut porraskävelylle. Kyyneleitä valui, kipeetä teki. Supisteli. Tilanne pysyi koko ajan samana kohdunsuu 5cm auki, reunat jäljellä. Mä olin jo ihan loppu.
Sitten koitti maanantai. Söin aamupalan (jogurtti, appelsiinimehu ja mehukeitto 👏). Sitten aamukäyrä, todella epäsäännöllisiä supistuksia. Voimat on jo hiipunu. En jaksa enää. Toivoin jo synnytystä tai kuolemaa, molemmat oli oikein hyviä vaihtoehtoja, olin nii väsyny. Sitten huoneeseen tulee lääkäri "tultiin siihen tulokseen, että nyt käynnistetään." Kiitos, vihdoin ja viimein. Sain suun kautta otettavat pillerit. Kätilö kysyi mitä odotan/haluan synnytykseltä. Ehdotin ammetta, se olisi edes kerran kiva kokea. "Jos oksitosiinitippa on, nii sit ei voi kyllä mennä ammeeseen, mutta katsotaan miten tämä etenee." Ja sit kaveri tuli käymää extemporee, pitää mulle hetkeksi seuraa, kun alan olla kipeämpi jo siinä kohtaa ja supistukset alko säännöllistyy ja kipeyty koko ajan enemmän, samaan aikaan vauvan sykkeet kohosi korkeuksiin, eikä nesteytyksestä huolimatta enää laskenut. Siirryttiin saliin hyvin pian. Vauvan päätä rapsuteltiin, aiheutettiin ärsykkeitä, ei reagointia. Kalvot puhki ja päähän pinni, kohdunsuulla ei muutosta ja vauvan sykkeet ei muutu. Kerkeen henkoilla hetken ilokaasua, kun ilmotetaan, et nyt leikkaussaliin. Mua alkaa itkettää, onneks kaveri on mukana, joka on tukena, kun pelko valtaa mut. Kerkeen äidille ja siskoille ilmottaa, et sektioon joudun. Sit olinki jo salissa. Pelottaa. Paniikki meinaa iskeä. Yritän olla rauhallinen. Puudutukset laitetaan selkäytimeen, alkaa itkettää. En itke. Kohta jo kaveri pääsee saliin mun viereen. Yrittää sanoa jotain lohduttavaa, ei pysty. Sitten kuuluu "kaksitoistanollayksi viilto tehty." Odotan, et koska vauva parkasee. Tunnen, et jotain tapahtuu, mut en tiedä mitä, en tunne sitä muuten kuin paineena. Sitten vihdoin kuuluu "onnea, se on poika." Huoneen täytti voimakkaat parkadut, siinä kohtaa mullakin kyyneleet karkas. Itkin äänettömästi. Vauva kuivattiin ja kapaloitiin, sain vauvan viereeni, kaveri piti vauvasta kiinni ja oltii pojan kaa poski poskea vasten. Kaveri lähti pojan ja kätilön kanssa alakertaan, mä jäin kursittavaksi. Taas vauva vietiin, ennen ensi ihokontaktia 😭. Olen kasattuna, mut viedään heräämöön. Pikkuhiljaa alkaa kutina levitä koko kroppaan ja tunto palautuu hitaasti jalkoihin. Kutittaa. Sain histekin, edelleen kutisee, saan iv kutinaa helpottavaa. Kutittaa silti. Odotan et vauvalle tulisi nälkä, saisin vauvan heräämöön, viereeni. Vauva tuodaan heräämöön ensi-imetys 😍. Tästä tää meidän yhteinen taival alkaa ❤. Jalat alkaa toimia, päästää osastolle, mulla kuitenki liikkumakielto päällä. Illemmasta tuli vauvan isäkin kattoo poikaansa. Ja soitettiin videopuhelu vauvan isosisaruksille. Oli kyllä tää raskaus kaikin puolin epämukavin siihen asti, kunnes poitsu oli vierellä, ettei enää ikinä! Never!
Kolme spontaanisti alateitse, kaksi käynnistettyä, joista yksi kiireellinen sektio, niin tähän on hyvä lopettaa omalta osalta.
Kiitän ja kumarran 10vuotta ja yksi päivä siitä se alkoi ja siihen se päättyi. Näin pienen pisteen ultrassa, kohdussani ja sain kokea pahimman pelkoni, sektion, että vauva saadaan hyvävointisena kohdustani. On upeaa olla äiti. Oon saanut kantaa viisi rakasta lastani tähän suureen maailmaan. Nyt on mun vuoro alkaa odottaa mummiutumista seuraavaksi, jos lapset meidän sukuun tulee, niin eihän tässä ole kuin 10vuotta aikaa, kun ensimmäinen lapsenlapsi olisi tulossa 😁.
Kiitos, kun kerroit synnytystarinan. On sulla ollut kyllä rankkoja päiviä. Onnea ja kaikkea hyvää jatkoon!
VastaaPoistaKiitos ❤. Viimisin viikko oli kaikkein rankin, se vei lopulta mut todella huonoon kuntoon, mutta nyt päivä päivältä kohti parempaa vointia. Ja vauva on parasta lääkettä tähän ��❤.
PoistaPaljon onnea pienestä pojasta ☺❤
VastaaPoistaKiitos ❤
Poista